Ensimmäinen luku
1887
Ovi avautui ja terävä ääni sanoi:
- Tulkaa ulos Kagome-neiti. On niin kaunis päivä.
Teidän pitäisi olla ulkona raittiissa ilmassa eikä sisällä kirjoittamassa niin, että kynä höyryää.
Jalosukuinen Kagome Hurley nosti nauraen päätään.
- Minulla on kirjoittaessani tietty tavoite. Kun minusta tulee kuuluisa, olet ylpeä minusta!
Kaede, Kagomen vanha hoitaja, joka oli ollut perheessä 20 vuotta, tuhahti halveksivasti ja astui huoneeseen.
Hän otti tuolilta huivin ja toiselta tuolilta hatun sekä lattialta monta kirjaa.
Kagome oikaisi itsensä ja nojasi sitten tuolinsa selkänojaan.
- Kun keskeytit minut, hukkasin langan pään enkä muista, mitä olin aikonut kirjoittaa.
Tämä luku on muutenkin tuottanut vaikeuksia.
- En voi ymmärtää miksi teidän pitää kirjoittaa kirja, kun talo on jo muutenkin niitä täynnäm hoitaja ihmetteli.
- Niinhän sinä nyt sanot, mutta kun se julkaistaan, haluat ensimmäisenä omistuskirjoituksen omaan kappaleeseesi.
Hoitaja tuhahti kuin sanoakseen, että se oli hänestä perin epätodennäiköistä ja Kagome jatkoi:
- Helppo sinun on nyt tuhahdella, mutta millä muulla tavalla pystyn ansaitsemaan rahaa? Tiedät itsekin,
että sitä tarvitsemme.
- Ei sitä taideta tuolla keinolla saada, hoitaja arveli. Tietääkseni kuuluisat kirjailijat ovat aina nähneet nälkää ullakko kopeissaan ennen kuin ovat saaneet kirjansa julkaistuksi.
- Olet oikeassa, Kagome myönsi - Vaikkei minun sinun ansiostasi tarvitsekaan nähdä nälkää, niin tarvitsen kipeästi uuden puvun. Jos minun lisäksi on
mentävä kirkkoon samassa hatussa vielä viisi vuotta eteenpäin, se hajoaa laulaessani virttä ja silloin saat todella hävetä minua.
Hoitaja ei vastannut ja Kagome jatkoi:
- Ei sillä, että kukaan kirkossa huomaa, mitä minulla on ylläni. Ja ottaen huomioon, miten tylsää täällä on, ei ole ihme, että minun on turvauduttava mielikuvitukseeni saadakseni vähän jännitystä.
- En sano, ettette saisi käyttää mielikuvitustanne Kagome-neiti, vanha hoitaja huomautti kipakasti, - mutta näytätte kalpealta ja kaipaatte raitista ilmaa, jotta saisitte väriä poskiinne. En käsitä, miksi ette harrasta puutarhanhoitoa ja piirrustusta niin kuin muut nuoret naiset harrastavat.
- Ketkä nuoret naiset? Kagome kysyi. - Ei täällä ole yhtään minun ikäistäni ja sen sinäkin tiedät!
Vanha hoitaja meni ovelle, sillä hänestä tuntui, että hän oli menettämässä pelin.
- En voi jäädä tänne lörpöttelemään koko päiväksi, Kagome-neiti, hän sanoi. - Minun on valmistettava isällenne päivällinen. Se niinsanottu kananpoika, jolta vanha Miroku katkaisi kaulan, on niin sitkeä, että sitä on keitettävä tuntikausia, ennen kuin siihen saa isketyksi hampaansa.
Kaede ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan poistui työhuoneesta sulkien oven perässään. Sen vuoksi hän ei kuullut Kagomen naurua.
Sitkeät kanat olivat loputon väittelyn aihe Kaeden ja apumies Mirokun välillä, joka lämmitti vesisäiliön, istutti vihannekset puutarhaan ja siivosi tallin.
Kagome mietti usein, mikä heidän neuvoksi tulisi ilman vanhaa Mrokua. Hän oli nimittäin varma, etteivät he saisi ketään toista tekemään niitä töitä, jotka Miroku teki yhtä pienellä palkalla.
- Raha, raha, Kagome mutisi itsekseen. - Ei se oli kaiken pahan alku ja juuri. Se on kaiken epämukavuuden ja huolen alku ja juuri!
Hänestä oli naurettavaa, että kun hänen isänsä oli viimein perinyt arvonimen, ei sen mukana ollut tullut pennin killinkiä.
Hurlingtonin kolmannen paronin nuorinpana poikana hän oli valinnut kirkollisen uran, kun taas hänen vanhempi veljensä Edward, oli valinnut krenatöörikaartin, joka oli suvun perinteinen rykmentti. Kun Edward kuoli Egyptissä, ei kaatunut taistelussa, vaan kuoli kuumesairauteen, oli kirkkoherra Arthur Hurlingtonista tullut arvonimen perijä - tuleva lordi Hurlington.
Mutta Kagomen isoisä oli kuoltuaan jättänyt valtavasti velkoja, jotka voitiin vain osittain maksaa myymällä sukukartano kalusteineen päivineen.
Uusi lordi Hurlington oli tunnontarkka ja kunniallinen mies ja ponnisteli sen vuoksi ankarasti yrittäessään maksaa loputkin velat pienestä palkastaan.
Se merkitsi sitä, että hänen vaimonsa ja tyttärensä oli venytettävä joka ikinen penni, ja että sellaiset asiat kuin uusi puku tai edes uusi hattu saivat odottaa epämääräiseen tulevaisuuteen, kun he olisivat päässeet eroon kaulassaan olevasta myllynkivestä.
- Miten isoisä saattoikin olla niin tuhlaavainen? Kagome oli kysynyt äidiltään ainakin kymmenen kertaa.
Lady Hurlington ei ollut osannut vastata tähän kysymykseen. Vuosi sitten hän näytti menettäneen otteen elämästä ja vain kuihtui pois.
Kagome oli katkera ja syyttänyt äidin kuolemasta olosuhteita. Heillä ei ollut ollut tarpeeksi ravitsevaa ruokaa äidille, eikä tietenkään myöskään rahaa kalliisiin lääkkeisiin, joita hän ilmeisesti olisi tarvinnut.
Aina siitä lähtien kun oli täyttänyt 18-vuotta eikä pitänyt itseään enää koulutyttönä, hän oli vakaasti päättänyt ansaita rahaa.
Mutta hän tiesi myös, ettei voisi jättää isäänsä yksin, vaikka hänelle tarjottaisiin hyväpalkkainen toimi jossain muualla.
Tosiasiassa sellaista mahdollisuutta ei ollut olemassa.
Hyvän perheen tytöllä ei ollut kuin kaksi uraa valittavanaan, joko ryhtyä jonkun vanhan ja happaman leskivaimon seuraneidiksi tai ryhtyä kotiopettajaksi.
- Kotiopettajaksi olette aivan liian nuori, Kaede sanoi, kun Kagome oli jutellut asiasta hänelle.
- Eikä minua sitä paitsi huvita lainkaan opettaa lapsia, Kagome sanoi. - Äiti oli aina sitä mieltä, että kotiopettaja oli tuomittu surkeaan elämään jossakin taivaan ja helvetin välillä.
- He eivät kuulu herrasväkeen eivätkä palvelusväkeen, vaan ovat näiden välillä. Voin hyvin kuvitella, että se on epämiellyttävä olotila.
Mutta koska ajatus kotiopettajista kiehtoi hänen mieltään, hän päätti kirjoittaa heistä romaanin.
Sankaritar olisi hyvin kaunis ja hyvin köyhä. Hän saisi paikan herttuan luona. Herttua olisi leski, joten kirjan lopussa tyttö tietenkin menisi naimisiin herttuan kanssa ja eläisi onnellisena elämänsä loppuun asti.
Se olisi sellainen romaani, jonka Kagome itsekin lukisi. Hän oli varma, että saatuaan sen valmiiksi hän löytäisi sille kustantajan ja ansaitsisi kokonaisen omaisuuden.
Kenties minusta tulee kuuluisa yhdessä yössä, kuten lordi Byronista, hän tuumi.
Hän ajatteli myös Bronten sisaruksia, jotka hänestä muistuttivat häntä itseään. Hekin olivat kirkkoherran tyttäriä ja asuivat Yorkshiren syrjäseudulla. Vaikkei Little Fladburya voinutkaan sanoa aivan syrjäseuduksi, se oli ainakin tylsä. Siellä ei koskaan sattunut mitään.
Romaaneissa, Kagome ajatteli, oli aina komea talo, jossa kartanonherra asui.
Tämä oli joko nuori tai tyylikäs, jolla oli silmää kauniille kylän tytöille, tai jos hän oli vanha ja äkäinen, hänellä oli poika, joka oli valmis pakenemaan rakastamansa tytön kanssa.
Kagome oli ainoa lapsi ja joutunut huvittamaan itse itseään. Siksi hänen päänsä oli täynnä tarinoita. Vain hänen äitinsä oli oivaltanut, että hänen mielikuvituksensa luomat henkilöt olivat yhtä todellisia, elleivät todellisimpiakin, kuin ne, jotka hän tapasi jokapäiväisessä elämässään.
Kagome nousi pöydän äärestä tyytyväisenä, että oli kirjoittanut sievällä käsialallaan kaksi lukua kirjastaan. Onnettomuudeksi hän oli juuttunut kolmanteen lukuun.
Siinä sankaritar saatuaan suosituskirjeen naapurissa asuvalta ystävälliseltä vanhalta naiselta, lähti kohti herttuan sukulinnaa.
- Miten coin kuvata sellaisen, kun en ole sitä ikinä nähnyt? hän ihmetteli ääneen.
Hän aprikoi, ratsastaisiko katsomaan ulkoapäin jotakin niistä kartanoista, joita oli Little Fladburyn ympäristössä. Yhtään linnamaista kartanoa ei ollut siinä osassa Essexiä, jossa hän asui.
Parinkymmenen kilometrin päässä oli useitakin ylimysten taloja. Sen Kagome tiesi ja arveli, että hänelle olisi suurta apua, jos saisi nähdä edes yhden niistä.
Mutta se ainoa hevonen, joka heillä oli, alkoi tulla vanhaksi. Hän epäili, tokko Rolle jaksaisi kuljettaa häntä edes niitä pariakymmentä kilometriä, puhumattakaan, että jaksaisi tuoda hänet vielä takaisin.
Hän tiesi, että joku maanviljelijöistä kyllä tarpeen vaatiessa lainaisi hänelle hevosen, jolla hän joko voisi ratsastaa tai jonka voisi valjastaa kärryjen eteen. Mutta siinäkin tapauksessa kyse olisi välimatkasta. Edestakainen matka olisi liian pitkä, jotta hän voisi tehdä sen samana iltana ja tuskin hän voisi viettää yönsä pensasaidan alla.
Hän otaksui, että kaikilla kirjailijoilla oli samanlaiset vaikeudet.
Mutta se oli heikko lohdutus. Hän katsoi käsikirjoitustaan vähän murheellisesti ennen kuin päätti tehdä niin kuin Kaede oli sanonut ja lähti ulos puutarhaan.
Kaede tuli aina keskeyttämään ja yritti estää Kagomea syventymästä romaaiinsa.,
Hän ymmärsi, että se oli tavallaan mustasukkaisuutta. Kaede oli niin monta vuotta torjunut ajatuksen, että Kagome kasvaisi ja pystyisi ajattelemaan itsenäisesti.
Toisaalta oli vaikea kuvitella, miten he olisivat selviytyneet ilman Kaedea. Kaede laittoi ruokaa, siivosi ja huolehti Kagomen isästä niin kuin oli huolehtinut Lady Hurlingtonista tämän kuolemaan asti.
Kävelen hedelmäpuutarhaan, Kagome päätti. Paitsi että teen Kaedelle mieliksi, voin saada idean, miten jatkan kirjaani.
Kagome poistui työhuoneesta. Tultuaan halliin hän huomasi, että Kaede oli asettanut hänen hattunsa tuolille, mutta huivi ilmeisesti oli viety yläkertaan.
Kagome painoi hatun päähänsä ja oli juuri aikeissa lähteä ulos takaovesta, kun kuuli kovaa koputusta etuovelta.
Hän ihmetteli, kuka siellä voisi olla.
Postinkantaja oli jo käynyt ja kyläläiset tiesivät, että hänen isänsä oli naapurikylässä suorittamassa hautaustoimitusta vakinaisen kirkkoherran poissaollessa.
Kun keittiöstä ei tullut kukaan, Kagome päätteli, ettei Kaede ollut kuullut koputusta ja meni itse avaamaan.
Hän tuijotti hetken silmät suurina tulijaa ja huudahti sitten ilosta.
- Sango! Miten hauska nähdä sinut...
- Samoin sinut, Kagome, tulija vastasi.
- Astu sisään, Kagome kehotti. - Haluan kuulla, mitä kaikkea sinulla on kerrottavana.
Sango Cooper oli 24-vuotias, nuori nainen. Hän astui sisään ja vilkaisi Kagomea vähän hermostuneesti, kuin ei olisi aivan varma siitä, että Kagome oli todella iloinen nähdessään hänet.
Herra Cooper, Sangon isä, oli ollut eläkkeelle jäänyt opettaja, joka oli opettanut Kagomea monta vuotta aina kuolemaansa asti.
Herra Cooper oli ollut jo iäkäs Sangon syntyessä. Sangon äiti oli kuollut synnytykseen hänen isänsä suureksi suruksi. Surua oli leivittänyt se, että isä oli sananmukaisesti jumaloinut ainoata lastaan.
Herra Cooper opeti aikansa kuluksi häntä niin kuin oli opettanut niin monia poikia siinä sisäoppilaitoksessa, jossa oli toiminut opettajana suurimman osan elämästään.
Kun Kagomen äiti oli saanut tietää, että heidän onnekseen Little Fladburyssa asui niin älykäs mies, hän oli pyytänyt herra Cooperia ottamaan hänenkin tyttärensä oppilaakseen. Vaikka Sango oli Kagomea paljon vanhempi, tytöt olivat ystävystyneet.
Mutta luonteeltaan he olivat aivan erilaiset.
Sango oli ujo, syrjään vetaytyvä ja hyvin epävarma itsestään, mikä luultavasti johtui siitä, ettei hän ollut koskaan saanut osakseen äidin rakkautta.
Hänestä kuitenkin kasvoi kaunis tyttö. Hänen kauneutensa oli jotenkin persoonatonta. Hänen tukkansa oli vaalea ja ihonsa kermanvärinen. Kaikkein kauneinta hänen pienissä kasvoissaan olivat taivaansiniset silmät, jotka tarkastelivat maailmaa joko hämmästyneinä tai haluttomina, jos sellainen mahdollisuus oli olemassa, että hän joutuisi sekaantumaan johonkin, joka ei ollut mutkatonta ja yksinkertaista.
Kagomesta tuntui usein, että Sango, huolimatta paremmista tiedoistaan, oli heistä kahdesta nuorempi ja kokemattomampi.
Herra Cooperin kuolema merkitsi Sangolle katastrofia, sillä hänen isänsä pieni eläke loppui samalla kertaa. Se merkitsi sitä, että Sangon oli itse ansaittava elantonsa.
Kotiopettajan ammatti oli ainoa, johon hän oli pätevä. Lady Hurlington hankki Sangolle paikan miehensä erään sukulaisen luota. Tämä sukulainen eli aivan toisessa maailmassa kuin he.
Sango oli ollut tavattoman kiitollinen ja matkustanut Lady Ludlow´n luo Lontooseen. Hänen piti opettaa kolmea lasta. Kagomen tietämän mukaan hän oli onnistunut työssään erinomaisesti.
Kagome meni Sango kannoillaan työhuoneeseen ja ajatteli, että Sango oli tullut kuin taivaan lahjana juuri, kun hän tarvitsi kipeästi taustatietoa kirjaansa, jota kirjoitti kotiopettajan elämästä ja olosuhteista.
- Käy istumaan Sango, Kagome kehotti - Lounaan olet kai jo syönyt ja nyt on vielä vähän aikaista juoda teetä, mutta sanon Kaedelle, että olet täällä ja joisit kupin kahvia.
- Ei, en halua mitään muuta kuin apua, Sango vastasi.
- Apua minulta? Kagome tarkisti ja hymyili. - Ja minä tarvitsen apua sinulta.
Sango näytti kummastuneelta ja Kagome lisäsi vikkelästi:
- Unohdetaan se toistaiseksi. Kerro sinä ensin, mitä haluat ja minä kerron sen jälkeen.
Sango riisui valkoiset pumpulisormikkaansa ja risti kätensä.
- Kagome...olen pahassa pulassa.
Hänen äänensävystään Kagome päätteli hänen olevan tosissaan ja kysyi:
- Olet pulassa? Millaisessa pulassa, Sango? Mitä on tapahtunut?
- En oikein tiedä miten...aloittaisin, Sango vastasi empivästi, - olen tullut sen vuoksi, että tahtoisin kysyä isältäsi...antaisiko hän minulle uuden suosituskirjeen.
- Mitä sille aiemmalle on tapahtunut? Kagome halusi tietää.
- Sukulaisesi Lady Ludlow antoi sen Keystonin markiisille, jonka palveluksessa olen nyt.
- Oletko lähtenyt pois Lady Ludlow´n luota? Kagome hämmästeli, - sitä en tiennytkään.
- Ei se johtunut siitä, että olisin tehnyt jonkin virheen, Sango kiirehti vakuuttamaan. - Mutta molemmat pojat lähetettiin valmistavaan kouluun ja päätettiin, että pikkutyttö saisi opetusta joidenkin samanikäisten lasten kanssa.
- Sango-parka. He eivät siis tarvinneet sinua enää?
- Minusta oli ikävä lähteä heidän luotaan, Sango jatkoi. - Olin viihtynyt siellä ja lady Ludlow oli ystävällinen minulle.
- Hän siis hankki sinulle uuden paikan?
Sango nyökkäsi.
- Mikä siinä on vikana?
Ensin näytti siltä, ettei Sango aikonut vastata. Sinisissä silmissä oli ilme, jota Kagome ei osannut tulkita.
Sitten Sango sanoi:
- Kagome...Kagome, se on niin pelottavaa. En tiedä.. en tiedä, mitä teen.
- Kerro ihan alusta alkaen, Kagome kehotti.
Hänen mieleensä juolahti, että Sangon paljastukset elämästään kotiopettajana olisivat juuri sitä aineistoa, jota hän tarvitsi romaaniinsa.
Sitten hän nuhteli itseään, että se oli ollut hyvin itsekäs ajatus. Hänen oli nyt keskityttävä auttamaan Sangoa, joka ei taatusti pystyisi itse auttamaan itseään. Siitä Kagome oli varma
- Kun lady Ludlow sanoi minulle, että siirtyisin Keystonin markiisin palvelukseen, pelästyin, sillä hän on... niin huomattava henkilö, Sango aloitti.
- Kuka hän on? Kagome kysyi. - En ole ikinä kuullut hänestä.
- Hän on Walesin prinssin Inuyashan velipuoli ja omistaa monta kilpahevostallia. Lady Ludlow puhui hänestä hyvin ihailevasti.
- Hän vaikuttaa kiinnostavalta, Kagome totesi. - Jatka, Sango. Millainen markiisi puoliso on?
- Hän ei ole naimisissa, Sango vastasi. - Opetan hänen kasvattiaan. Tytön perhe kuoli ja rukoili markiisia huolehtimaan tytöstä. Rin on miellyttävä pikkutyttö.
- Miten vanha hän on? Kagome kysyi.
- Hän on kymmenvuotias, mutta aika tyhmä. En saa häntä oppimaan paljon mitään.
- Missä markiisi asuu?
- Valtavassa talossa, jonka nimi on Keyston Priory, Sango vastasi. - Sen ympäristö on hyvin kaunista ja viihtyisin siellä ellei...
Hän vaikeni ja puraisi vapisevaa alahuultaan.
Kiinnostus paistoi Kagomen silmistä.
- Mitä on tapahtunut, Sango? hän kysyi. - Tekeekö markiisi elämäsi vaikeaksi?
Hän ei oikein tiennyt, miten sen ilmaisisi, mutta oli mielikuvituksessaan varma siitä, että inhottava lurjus uhkasi puhdasta ja viatonta neitoa Sangoa, jonka sankari sitten pelastaisi... niin kuin näytelmässä.
-Ei markiisi suinkaan tee... elämääni vaikeaksi, Sango änkytti. - vaan... hänen ystävänsä.
- Kuka ystävä?
- Hänen nimensä on lordi Naraku... ja hän on... hirveän vanha.
Kagome odotti. Sitten sanat alkoivat Sangon huulilta.
- Kagome, pelkään sitä miestä... enkä tiedä, mitä tekisin... Minun on lähdettävä sieltä eikä minulla ole ... paikkaa minne mennä.
Kagome veti tuolinsa vähän lähemmäksi Sangoa.
- Miten hän sinua pelottaa?
- Hän tulee vähän väliä kouluhuoneeseen... iltaisin, kun olen yksin. Toissailtana hän yritti... suudella minua. Tiedän, että se on väärin, Kagome, mutta hän ei kuuntele, kun... kehotan menemään pois.
- Mutta tänään olet päässyt pois sieltä?
- Minulla oli onnea, Sango naurahti. - Rinillä oli paha hammassärky eilisaamuna. Se oli niin paha, että sanoin markiisin sihteerille, herra Simpsonille, joka hoitaa, että tytön oli päästävä hammaslääkäriin.
- Ja veit siis hänet Lontooseen?
- Juuri niin, Sango sanoi. - Hammaslääkäri totesi, että yksi hampaista märki. Rin oli niin kipeä, että hammaslääkäri määräsi hänet vuoteeseen täksi päiväksi.
Sango vaikeni vetääkseen henkeään.
- Hänen vanha hoitajansa lähti mukaamme Lontooseen. Sillä tavoin pääsin tulemaan tänne, mutta minun on pakko ehtiä siihen junaan, joka lähtee täältä viideltä takaisin Lontooseen.
- Silloin joudut kävelemään asemalle, ellei isä kiesineen ehdi siihen mennessä takaisin.
- Lähden asemalle hyvissä ajoin, Sango vastasi.
- Kerro lisää lordi Narakusta.
- Hän on aina Prioryssa, koska markiisi haluaa hänen oleilevan siellä. Markiisilla on suuria juhlia. En ymmärrä, miksi lordi Narakun pitää tulla juttelemaan minun kanssani, kun markiisin vieraina on niin kauniita naisia, jotka lisäksi ovat pukeutuneet niin hienosti.
- Haluan kuulla lisää heistäkin, Kagome sanoi. - Mutta kerro ensin lordi Narakusta. Etkö voi sanoa hänelle, että jättää sinut rauhaan?
- Ei hän suostu kuuntelemaan, Sango vastasi. - Hokee koko ajan, miten kaunis olen. Hän itse on... hyvin musertava. Sitä paitsion vaikea olla tyly miehelle, joka on ainakin... 40-vuotta vanha!